Olen lukenut Boldrinin ja Levinen kirjan Against intellectual monopoly, jossa he argumentoivat kohtalaisen vahvasti ja pitkäpiimäisesti kaikenlaisia tekijänoikeuksia vastaan. Ensisijainen argumentti on, että niistä ei ole hyötyä yhteisön kannalta, mutta haittaa on sitäkin enemmän.

Kirjoittajat ovat hieman äärimmäisellä kannalla, kuten kirjan nimestä arvata saattaa. Heidän argumenttinsa esimerkiksi lääketutkimukseen ja tietokoneohjelmistojen vapauttamisen suhteen ovat päteviä. Ainakin patentteja ja muita vastaavia olisi hyvä merkittävästi lyhentää. Muutamia vuosia eikä muutamia vuosikymmeniä. Nykyiset järjestelmät haittaavat lääkkeiden myyntiä köyhiin maihin ja luovat keinotekoisia ylihinnoiteltuja tuotteita, mikä ei suinkaan vähennä eläköitymisen hintaa yhteiskunnalle. Ohjelmistopatentit sallivat puolestaan Microsoftin leikkiä käytännön monopoliasemallaan, mikä ei ole erityisen toivottavaa (ellet satu olemaan Microsoftin osakkeissa kiinni).

Taidetta koskevat tekijänoikeudet ovat hieman tikkuisempi asia. Löytyy tutkimuksia, joiden mukaan kyseisten teosten verkkojakelu ei suinkaan vähennä myyntiä, vaan lähinnä kasvattaa sitä; en ole tarkemmin niihin tutustunut, joten en tiedä kuinka paljon iltasanomalehtiä paremmaksi ne panevat tutkimustensa tason suhteen. Lähipiiristä löytyy esimerkkejä molempiin suuntiin. Lisäksi esimerkiksi nettisarjakuvien tekijät yleensä tienaavat vaihtelevilla tavoilla ja laittavat sarjakuvansa ilmaiseksi katsottaviksi; esiintyvät muusikot saavat oikeaa rahaa keikkailusta levyjen toimiessa mainoksina, ja niin edespäin. Sanojani ei ole paljon paperille painettu (vähän kuitenkin), joten voin ihan vapaasti sanoa joo vapaalle kulttuurille; luultavasti pidän tämän mielipiteen, jos satun joskus jotain roolipelitavaraa julkaisemaan (vain ajan kysymys).

Musiikin ja elokuvien tekijänoikeudet aiheuttavat ongelmia. Piraattipuolue on saanut nimensä piratismista, joka (tässä kontekstissa) alunperin tarkoitti laittomien piraattikopioiden tekemistä jostain tuotteesta (itänaapurin toreilta näitä löytynee vieläkin); se on ulotettu koskemaan myös kulttuurin (valitettavasti) laitonta nettilevitystä ja nykyään termi on hyväksytty myös viimeksi mainittujen piraattien keskuudessa ja siirtynyt yleiseen kielenkäyttöön. Tekijänoikeuksia valvovat organisaatiot, kuten RIAA ja MPAA ja Gramex ja Teosto (myös tekijänoikeusmafioina tunnetut), yrittävät kovasti estää nettipiratismia ja kaikkea muutakin piratismia vastaavasti myös. Tämä on peräti hankalaa, ellei ole jotain keinoa valvoa ihmisten käyttäytymistä netissä, tai tarkemmin nettiliikennettä. Siis valvontaa ja Orwellin isoveli-tyylistä meininkiä. Johan kirjesalaisuus murennettiin sähköposteista ja kaikki nettiliikenne laitettiin valvontaan (Lex Nokia). Piraatteja tämä korkeintaan hidastaa vähän, kuten ymmärrettävää on.

Muitakin ongelmia on. Ilmeisesti kirjoja ei saa vuokrata julkisesti ilman kyseeseen tulevan TO-järjestön lupia; myyminen on toki sallittua. Tekopyhyyttä, kulttuurin leviämistä turhaan hidastavaa? Kyllä, sanon minä. Jos päätät tehdä musiikkia ja jaella sitä kaikilla ilmaiseksi, täytyy sen soittamisesta esim. radiossa silti maksaa jälleen TO-järjestölle; tähän sinulla ei ole mitään sanomista. Sitten on vielä Tanskass ja Britanniassa toimiva, tai ainakin toiminut, kiristystoiminta: lähetetään tiedostoja (toivottavasti) jaelleiden perheille uhkailukirjeitä, joissa vaaditaan rahasummaa tai nostetaan älyttömiä oikeusjuttuja lyhyellä varoitusajalla; tietenkin kirjeet lähetetään viikonlopun alkuun, jotta niistä olisi mahdollisimman paljon kiusaa ja rationaaliset vastaukset olisivat harvemmassa. Kaikenlaiset remixaukset (esim. joku musiikkikappale + leikkauksia elokuvista tai peleistä), jollaisia vaikkapa Youtube on pullollaan, ovat myös laittomia. Typerää, mutta totta.

Tällä hetkellä oma kantani on porrasteinen tekijänoikeuksien lyhentäminen johonkin korkeintaan parinkymmenen vuoden tienoille. Vastaavasti porrasteinen patenttien lyhentely. Epäkaupallisen kopioinnin ja kirjojen lainailun laillistaisin. Mahdollisuudet saada tällaisia lakeja läpi ovat pienet, sillä TO-organisaatiot ovat hitusen minua rikkaampia ja poliitikot hitusen minua vanhempia, joten he eivät erityisesti tunne nykyistä teknologiaa erityisen hyvin. Aika taitaa olla minun puolellani.

Taiteilijoista en olisi huolissani: Paljon ei heiltä leikattaisi ja ihmiset kyllä löytävät keinot rahan lypsemiseen. Siinähän ihmiset ovat hyviä.

Mainokset

Googlen mainostaman tavaran laatu vaihtelee. Esimerkki huonommasta päästä, ainakin mainoksen perusteella:

Vain Yksi Sana Isolla Myös Nimissä

Kuinkahan Luotettava Älykkyysosamäärän Testaus tuo lienee? Yhdys Sanojenkin kanssa on hieman Ongelmia. Tuohon Sivustoon en Vapaa Ehtoisesti koske ilman Rahallista Kompensaatiota.

Oikeasti. Eivät ne yhdyssanat niin vaikeita ole. Jos ei jonkun sanan kirjoitusasusta ole varma, koittaa tunkea väliin muita sanoja tai päätteitä tai jotain. Ylimääräiseen Isojen Kirjainten käyttöön löytynee selitys Ameriikan mallisista otsikoista ja muusta vastaavasta. Muistaakseni kuitenkin suomeksi on tapana laittaa vain ensimmäinen sana isolla. Lieneekö katoava kansanperinne.

Tuli vielä mieleen: ylenmääräistä potentiaalimuodon käyttöä on syytä välttää tekstissä. Siskoni koira purree kaikkia, jotka tätä vastaan rikkovat. (Purree on poikkeus, koska se on hieno sana.)

Keskusteluista

12/04/2009

On olemassa tällainen hieno englanninkielinen termi kuin ”small talk”. Pitäisi höpistä jotain yhdentekevää ja olla seurallinen ja välttää kaikkea kiinnostavaa tai provosoivaa. Tylsäähän sellainen on. Lisäksi se on vaikeaa. Helpompi vaan pitää päänsä kiinni ja kuunnella. Olen kyllä yrittänyt rampata kaikenlaisissa kissanristiäisissä oppiakseni sellaista sosiaalisuutta, mutta ei ole vielä kunnolla tuloksia ainakaan minulle ilmennyt.

Ystävien tai perheenjäsenten kanssa pystyn ehkä small talkkia harrastamaan, tosin tuppaan kyllästymään ja aloittamaan jonkun mielekkään toiminnan. Ei kyseistä juttelun muotoa voi edes silloin kauhean kiinnostavana pitää.

Syvät keskustelut ovat, lähes aiheesta riippumatta, kiinnostavia. Syväksi taidan määritellä keskustelun, jossa joku kertoo, miten ajattelee, tai jossa opin jotain muuta kuin triviaa. Tällaiset keskustelut ovat valitettavasti aivan liian harvinaisia.

Tuossa jonain päivänä olin Wilhelmiinassa syömässä Villen kanssa. Siellä oli Pauligin mainos (tai jonkin muun vastaavan, ei sillä ole väliä), jossa oli kuva höyryävästä kahvikupista ja teksti sanomalla ”Juo kahvia. Pysyt hereillä.”

Minun mielestäni tässä mainoksessa on sellainen piiloviesti, että kahvilla voi korvata unenpuutetta. Ottaen huomioon kyseisen ongelman levinneisyyden, koin peräti perustelluksi mainita siitä Villelle. Hän vastasi syyttämällä minua kukkahattutätiydestä ja puhumalla sananvapaudesta. Tyypilliseen tyyliin jatkoin argumentointia; eihän sitä tappiota voi myöntää. (Ikävä tapa, hankala päästä eroon.) Myöhemmässä keskustelussa kävi ilmi, että Ville käsitti minun voittaneen kyseisen väittelyn ja sitten oli unohtanut koko jutun.

Olen tässä ainakin viikon ajan miettinyt miten pitäisi suhteuttaa haitalliset mainokset ja sananvapaus. Sotkuista on vieläkin; ratkaisua en ole löytänyt. Ehkä joskus.