Kaavoihini kangistunut

10/07/2009

Jo pienenä ihmisenä tykkäsin kovasti järjestellä asioita. Esimerkiksi vaatekaapista otin aina alimman tee-paidan käyttöön ja laitoin pestyt siihen pinon päälle. Minulla oli tietty aikataulu kouluun lähtemiselle ja siitä vähänkin myöhästyminen aiheutti mielenrauhan menetyksen. Muitakin esimerkkejä löytyy kohtalaisen runsaasti, mutta en viitsi niitä tähän kirjoitella.

Eivät tuollaiset tavat kuulosta erityisen haitallisilta tai kiinnostavilta. Yleensä ne eivät sitä olekaan. Sanoisin, että kyseisten tapojen takana oleva ajattelumalli (tai kenties toimintamalli) on se kiinnostavampi otus. Tapojen, jokapäiväisten rituaalien, tarkoitus on päästää minut ajattelemasta. Kun otan aina sen alimmaisen paidan, niin minun ei tarvitse miettiä, minkä otan. Syön aina aamulla puuroa niin silläkään ei tarvitse päätään vaivata. Illalla leipä ja omena (tai välillä tomaatti, riippuen siitä, kumpia minulla on saatavilla; ostan niitä vuorotellen) ja iltapalalle ei tarvitse uhrata ajatuksia.

Hyviä puolia on olemassa. Olen aina sopinut hyvin kouluun (ottaen huomioon arkuuteni) ja yliopistoon; armeija meni vastaavasti hyvin fyysisen kunnon puute huomioon ottaen. Kun saan kiinni rutiinista vaikkapa töissä, niin en juurikaan kyllästy tai ala häröilemään; rutiinit ovat hyviä. Ei se aina ole työn iloa; ennemminkin tarvetta noudattaa mielivaltaisia sääntöjä. Samoin punaisia päin kävelemättä oleminen. Esimerkkejä riittäisi, taas.

Varjopuolia on olemassa. Kotona tiskaan kaksi ja kaksi kolmasosa kertaa per päivä (keskiarvon mukaan). Se tapahtuu kohtalaisella vauhdilla ja teholla. Jos joudun tiskaamaan jossain muualla, jäädyn täysin. Pitää ajatella kaikki vaiheet läpi ja oikeasti miettiä, mitä siihen tiskaukseen oikein kuuluukaan. En ole nopea ajattelemaan (ainakaan kotitöitä). Vastaavasti ollessani vaikkapa vanhempien luona vierailulla ja syömässä iltapalaa, kestää siinä pitkään, kun kaikki pitää etsiä ja ajatella läpi. Uuvuttavaa ja epämukavaa.

Loppujen lopuksi syynä käytökseeni on se, että minua ei kiinnosta. Syön, jotta pysyn aktiivisena ja toimintakykyisenä. En (juuri koskaan) syö nautinnon takia. Syöminen on välttämätön asia (ei tosin riittävä). Periaatetta voi yleistää: On kapeahko spektri asioita, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Ystävät ja läheiset, roolipelaus, matematiikka, systeemit, ihmiset, uskomukset, asioiden toimintatavat, itsereflektio ja itsensä kehitys. Tuo kattanee suurimman osan. Muista asioista en ole erityisen kiinnostunut. Ne ovat sivuasioita. Jos minulla on tylsää niin ajatukseni auttamatta siirtyvät johonkin edellämainittuun asiaan. Sivuseikkojen ajatteluun ei minulla ole mitään halua panostaa runsaasti, joten rakennan rituaaleja, rutiineita ja tapoja.

Itse asiassa edellinen kappale ei ole luultavasti totta. Se on minun itselleni rakentama hieno fiktio. Oikeasti teen rituaaleja, koska se rauhoittaa oloa ja on mukavaa. En sentään käsiäni pese monta kymmentä kertaa tai muuta vastaava; potentiaali sellaiseen käytökseen kyllä on olemassa. Pystyn rikkomaan tapojani. Olen siitä kohtalaisen iloinen. Sillä on hintansa: Se hidastaa päivittäistä toimintaani. Ne tavat, joita en edes huomaa, ovat huolestuttavia. En enää syö paitaani ollessani tietokoneen ääressä. Töissä räplään kumia, mikä on parempi, tai heilun tuolilla, tai olen tietyssä asennossa. En pysty olemaan tekemättä mitään näistä; se ei yksinkertaisesti toimi, ellen tietoisesti keskity siihen. En pysty tekemään töitä ja keskittymään käytökseeni.

2 Responses to “Kaavoihini kangistunut”

  1. tammikuu44 Says:

    Tuo mitä kerroit tuntuu tämmöisestä hössöttelevästä kanaemotyyppisestä naisihmisestä täysin uskomattomalta. Naisenpuolet elävät paljolti sellaista pikkuasoiden näpertelyelämää eli huonekalujen paikkaa pitää silloin tällöin muutella, on vaikea pienestäkin vaatevarastosta valita, mitä panisi päälleen, kaupassa vie paljon aikaa yksinkertaisten ostosten teko: pitää verrata, ajatella jospa vaihtaisi pesuainemerkkiä, uusien kenkien osto on jo lähes mahdoton tehtävä.

    Ymmärrän varsin hyvin sinun rutiinisi, ne todella antavat sinulle aikaa ns. tärkeämmille asioille. Meistä naisista harvoin tulee mitään syvällisiä ajattelijoita tai pitkäjännitteisyyttä vaativien tehtävien tekijöitä. Monet kuvittelevat olevansa luovia, kun hösäävät sinne tänne. Mutta älä herran nimessä menen kenellekään naiselle sanomaan, että hän ei tiedä luovuudesta mitään, saat korville etkä sitten mitään muuta.

    Olenkohan väärässä jos sanon: olet hajamielisen professorin prototyyppi!

  2. Tommi Says:

    Meistä naisista harvoin tulee mitään syvällisiä ajattelijoita tai pitkäjännitteisyyttä vaativien tehtävien tekijöitä.

    Älä noin mene sanomaan. Siskoni kirjoitti itsensä ulos lukiosta koulun parhaalla tuloksella ja opiskelevista ihmisistä suurempi osa on naisihmisiä (paitsi matematiikan ja fysiikan ja kenties tietotekniikan puolella). Professorien ja sen sellaisten miesvaltaisuus ei ole taidosta kiinni, vaan aivan muista asioista. Samoin yllä mainittujen alojen miesvaltaisuus.

    Kaavamaisuus ei ole pelkästään positiivinen tai negatiivinen asia; se vain on. Olen sen huomannut. Elän sen kanssa. Elämä olisi varmaan helpompaa, jos ei jumiutuisi kaikkiin kaavoihinsa ja pystyisi vähän sopeutumaankin.

    Hajamieliseksi professoriksi pyrin, mutta en välttämättä pääse. Jos en, niin alan sitten hajamieliseksi lehtoriksi; siihen pitäisi paukkujen riittää.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: