Motivaatio koulussa

28/11/2009

Aiemmin, eli tätä vuotta edeltävinä vuosina, koulukäyttäytymistäni on osittain motivoinut halu näyttää, kuinka fiksu olen, eli toisin sanottuna tehdä asiat oikein ja ennenkaikkea olla tekemättä asioita väärin. (Kouluksi tässä yhteydessä lasken yliopiston.)

Käytöksen syitä ja juuria voisi toki etsiä, mutta oma muistini ei vie tarpeeksi pitkälle.

Pari esimerkkiä tyypillisestä käytöksestä: Kurssien valinta sillä perusteella, mitkä ovat helppoja (eli eivät vaikeita) aiheita ja mitä osaa jo valmiiksi. Testeissä hyvien tulosten saavuttaminen jollain tavalla. Vastaaminen vain, kun tietää olevansa oikeassa. Arvosanojen painottaminen ja pitäminen tärkeinä.

Minulla asenteesta ei ollut haittaa oppimisen kannalta, koska pääasiallinen tapani näyttää osaavani asiat oli opetella ne. Kärsivällisyyttä tosin ei ollut lainkaan vaikeina pitämieni aineiden suhteen; siis taiteet, ruotsi ja kaikki etäisesti käytännöllinen (äidinkieli myös aina välillä).

Olen huomannut asenteeni muuttuvan motivaation suhteen. Motivaatiossa oppiminen on tullut ensisijaisempaan asemaan ja taitojen demonstroiminen laskenut merkityksessä. Menen ihan mielelläni ruotsia opiskelemaan kurssille, vaikka tiedän, että en osaa asiaa hyvin ja teen virheitä ja jäädyn jos pitäisi puhua. Oppimista virheiden tekeminen ei haittaa; virheet ovat osa oppimista. Robert Donoghue jakoi Google Readerissä – sen kautta luen blogeja, uutisia ja sen sellaista – artikkelin, jossa kirjoittaja kertoo prosessista, jonka kautta oppi erään taidon: hän yritti, epäonnistui, yritti taas, ja lopulta oppi nauttimaan yrittämisestä. Oppiakseen on siis syytä nauttia jo yrittämisestä, onnistui tai ei.

Kuvittelen suuressa hybriksessäni jo saavuttaneeni sellaisen taitotason matematiikassa, että opintojen suorittaminen tutkinnon täyttämiseksi ei ole enää mielekästä. Nyt suoritan kursseja entistä enemmän kiinnostavuuden ja hyödyn perusteella: Jos olen törmäillyt asiaan ennestään, niin kurssi kiinnostaa.

Opetuksessa, ja demoihin osallistuessa, teen keskimäärin vähän vajaa kaksi oikeaa virhettä per viikko. Tahti on ihan hyvä: Itsetuntoni kestää sen, mutta liika ylpeys pysyy jotenkuten aisoissa. Toivon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: