Taideaineita

24/01/2010

Kouluun pitäisi saada lisää taideaineiden opetusta (jota koskien kannattaa lukea entisen opettajan teksti). Nykyään siellä opetetaan musiikkia, kuvaamataitoa ja käsitöitä.

Vaihdan aihetta hetkeksi. Useat ammattimaiset matemaatikot kuvaavat työtään taiteeksi tai ainakin käyttävät oleellisesti taiteista tunnettuja sanankäänteitä: (Hyvät) todistukset ovat kauniita tai elegantteja, esimerkiksi.

Vaihdan uudestaan aihetta. Se on kivaa. Matematiikan opetuksessa käytetyt tehtävätyypit ovat seuraavia: Ensin kirjoitetaan lukuja, sitten aletaan opettelemaan käsitteitä, aletaan laskemaan, aletaan tekemään sanallisia tehtäviä, tulee matematiikan piirissä soveltavia tehtäviä (yläaste tai lukio), tulee soveltavia sanallisia tehtäviä (viimeistään lukio), tulee mekaanisia todistuksia (lukio tai viimeistään yliopiston aineopinnot) ja tulee luovuutta vaativia todistuksia (yliopiston aine- tai syventävät opinnot). Myöhemmin toivottavasti tulee väitteiden eli kysymysten ja ongelmien yleistämistä (syventävät tai jatko-opinnot) ja sitten luovaa kysymysten kehittelyä eli asettamista (tutkimus).

Musiikkia on tullut peruskoulussa ja vähän lukiossakin opiskeltua. Siinä harjoiteltiin vähän tekniikkaa eli soittamista, nuottien tulkintaa tai nuottiavaimen kirjoittamista sekä laulutaitoa. Samoin kuvaamataidossa tuli vähän tekniikkaa: Vesivärejä, perspektiivejä, joitain eksoottisia temppuja. Käsitöissä oli kohtalaisen runsaasti tekniikkaa.

Verrataan vaatimustasoja. Matematiikassa on tenttiä (tai koetta) tentin perään ja tietty taso ainakin teoriassa vaaditaan. Heikosti menestyville ainakin teoriassa annetaan tukiopetusta. Lähes kaikki oppivat teknisen puolen hyvin; juuri kukaan ei tiedä luovasta puolesta mitään. Perustelen edellisen virkkeen ensimmäisen lauseen myöhemmin.

Taideaineissa ei juuri mitään vaadita. En osaa laulaa, soittaa enkä juurikaan piirtää, mutta silti sain numeroina muistaakseni seiskoja, joku kuutonen mukana mausteena, ehkä kasikin. En tiedä yleisestä menestyksestä, mutta olettaisin sen olevan heikkoa. Tavoitteena on enemmänkin inspiroida harrastamaan kuin opettaa tekniikkaa (jolla tarkoitan esimerkiksi taitoa soittaa kitaraa).

Ihmiset sanovat olevansa huonoja matematiikassa. Tätä kuulee kiinnostavissa tilanteissa; esimerkiksi matematiikkaa sivuaineena lukevilta yliopistolaisilta. Suurin syy väittämään on kova vaatimustaso. Jos taideaineiden opetusmäärä laitettaisiin vastaamaan matematiikan nykyistä ja tekniikan oppimista painotettaisiin ja vaadittaisiin, alkaisi erittäin moni sanomaan olevansa huono taideaineissa.

Liikunta muistuttaa sikäli matematiikkaa, että siinä opetellaan paljon tiettyjä taitoja ja myös ruumiinhallintaa, kun taas luova puoli jää vähälle.

Äidinkielessä tasapainotetaan luovaa ja teknistä puolta, jotka myös tukevat toisiaan – kielioppia, aineenkirjoitusta, lukemista ja tekstien tulkintaa. Oppiaineena äidinkieli on laaja.

Pitäisi lisätä taideaineiden opetusta. Kelpaisiko matematiikka tai liikunta?

Vapaa internet

05/01/2010

Ihmisyhteisö joka ei selviä sensuroimattomasta internetistä ansaitsee kohtalonsa.

Vapaasti  ystävääni Artoa lainaten. Idea toivottavasti ei muuttunut hirveästi.

Täytyy myöntää, että lainauksessa on tiettyä ideaa – eikö ihmiskunnan, tai kansakunnan, pitäisi jo tässä vaiheessa omata tiettyä luonnetta?

Toisaalta ympäristö vaikuttaa suuressa määrin käytökseen. Lainauksessa on helppo nähdä oletus siitä, että vapaa tiedon- tai mielipiteidenvälitys on jollakin tavalla neutraali, ideaalinen tai tietyssä mielessä luonnollinen tila ja siis sellainen, josta ihmisten olisi selvittävä näyttääkseen arvonsa. Tehdään siis kaksi oletusta: Että ihmiskunnan olisi näytettävä tai kyettävä näyttämään olevansa selviytymisen tai jonkin muun asian arvoinen ja että kohtalaisen vapaan kommunikaation tila on se, jossa arvoa olisi mitattava.

Jälkimmäinen oletus on mielestäni kyseenalainen – minusta pienyhteisöt toimivat mielekkäämmin ja tälle kannalle on myös perusteita (kulttuuri)evoluution suunnalta.

Ensimmäinen oletus on filosofiselta kannalta kiinnostavampi. Epäilen, että sen voisi perustella kohtalaisen vakuuttavasti jonkin yhteiskuntafilosofisen tai poliittisen kannan taustalle. Ainakin amerikkalaista yrittäjyyshenkisyyttä se tuntuu tukevan ja vastaavasti holhousyhteiskuntaa vastustavan.

Joku kuuluisa ihminen on sanonut, että demokratia on vähiten huono vaihtoehto hallitusmuodoksi. Argumentti on helppo tiivistää: Katsokaa muita yhteisöjä, niin näette miksi se on hyvä; katsokaa yhteisön ongelmia, niin näette, miksi se on huono. Muotoilu vähiten huono, eikä esimerkiksi eniten hyvä, merkitsee toivoa jostain paremmasta tai yleistä tyytymättömyyttä nykytilanteeseen.

Sanon samaa markkinataloudesta. Sen paremmuuteen vaihtoehtoihin nähden voi päästä vaikkapa tarkastelemalla muita talousjärjestelmiä noudattavia maita.

Markkinatalous, jolla tarkoitan jotain suurinpiirtein Suomessa nykyään olevan kaltaista talousjärjestelmää, jossa vaikkapa valtion rooli on lähinnä yksityiskohta, ei määritelmään kuuluva, on jopa vahingollinen mielekkään elämän tai tyytyväisyyden tai onnellisuuden kannalta. Asian hinta löytyy kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteestä (peräti satulapisteestä) ja lähes kaikki lopulta mitataan rahassa. Kysynnän ja tarjonnan tasapainopiste tarkoittaa niukkuutta – usein keinotekoista niukkuutta. Jos tarjoat jotain tuotetta ja kysyntää on liikaa, voit nostaa hintojasi ja siten ansaita enemmän samalla työllä. Jos kysyntä pysyy korkeana tai jos nostat hintoja liikaa, niin jostain sopivasti ilmestyy lisää samaa palvelua tarjoavia otuksia jotka hintakilpailun avulla vetävät hintaa tasapainopisteeseen.

Toisin sanoin: Jos asiakkaita – eli tuotteesi ostajia – on runsaasti, niin korotat hintoja ja luot näin niukkuutta. Vastaavasti: Jos tuotetta on runsaasti, luovat asiakkaat niukkuutta ostamalla vain halvinta ja täten tekemällä kalliit tai ylimääräiset tuotteet kannattamattomiksi.

Kapitalismi – niukkuutta vastakkainasettelun kautta. Vieläkö se kuulostaa hienolta?

Tietenkin niukkuuden voi tässä yhteydessä vaihtaa tehokkuuteen – siihen, että asioita ei tehdä liikaa tai liian kalliisti tai liian vähän. Ideaalitilanteessa kapitalismi johtaisi jonkinlaiseen tehokkuuden paikalliseen maksimiin eli peliteorian kielellä Pareto-optimaaliseen tilanteeseen.

Valitettavasti en aio nyt sanoa, että maailma ei ole ideaalinen. Saattaa olla tai saattaa olla olematta. Kyseenalaistan tehokkuuden eli niukkuuden tavoittelun.

Ensimmäinen tapa tehdä niin on katsoa nykyistä tilannetta ja hiljaisesti olettaa sen johtuvan tehokkuuden tavoittelemisesta. Nykyään ei riitä, että vaikkapa taloudellinen tilanne pysyy ennallaan – sen täytyy parantua. Mitataan kasvun muutoksia. Onko kasvu menemässä alaspäin (katastrofi), pysymässä vakiona (huono) vai kasvamassa muita hitaammin  (huono) tai jopa muita nopeammin (hyvä). Argumentin seuraavassa vaiheessa keskitytään kiistelemään siitä, onko jatkuva kasvu kestävällä pohjalla (ei se ole) tai voidaanko kestävä pohja sille rakentaa (ehkä).

Kommunismissa pyrittiin johonkin muuhun – kaikki tekevät työtä ja tulokset jaetaan riippumatta tehdystä työstä. Se ei oikein toiminut. Oho. Se toimisi, jos kenenkään ei tarvitsisi tehdä asioita, joita hän ei haluaisi tehdä, mutta valitettavasti ei löytynyt tarpeeksi ihmisiä tekemään ylimääräistä ruokaa kaikille.

Nykyään on muodissa kirota tai ylistää erilaisen kulttuurin vertaisverkkojakelua, jonka laitonta muotoa kutsutaan piratismiksi. Pohjimmiltaan siinä on kyse ahneudesta tai tekijänoikeuksien oikeutuksen kieltämisestä. Jos oletetaan, että kulttuuri on aidosti niukka tuote, ei laiton nettilataaminen ole oikeutettua. Jos puolestaan oletetaan, että niukkuus on keinotekoista tai olematonta, ei tekijänoikeuksilla ole juurikaan arvoa. En ala tässä tarkemmin kumpaankaan suuntaan argumentoimaan. Sen sijaan vaihdan häpeämättömästi aihetta.

Oletetaan utopistisesti, että niukuudesta päästäisiin eroon. Ruoan, kulttuurin ja vastaavien tuottaminen olisi triviaalia. Kapitalistinen yhteiskunta ei enää toimisi. Tulisiko ihmisistä laiskoja ja saamattomia vai tyytyväisi ja onnellisia, vai kenties sekä-että? Toisin muotoiltuna: Olisiko utopia tavoittelemisen arvoinen? Pitääkö ihmisten ansaita hyvinvointi ja olisiko siis väärin vain antaa heille kaikki ilmaiseksi? Voiko kapitalistinen, niukkuuteen nojaava yhteiskunta ikinä saavuttaa tätä utopiaa?

Niukkuudesta pääsee eroon kahdella tavalla. Voi tuottaa enemmän tai haluta vähemmän. Kapitalistinen yhteiskunta nojaa halujen luomiseen. Pitää saada enemmän, parempaa, laajemmin ja helpommin. Kapitalismin puitteissa siis ainoa tapa päästä eroon niukkuudesta olisi tuottaa valtavasti enemmän.

Entä halujen rajoittaminen? Sehän tarkoittaisi elintason laskemista, eikä sellaista voi ajatella. Näin ainakin kapitalistisen yhteiskunnan jäsen sanoo. Epäilen, että tämä ei ole aivan niin yksinkertaista.

Diktatuuri meinasi unohtua. Yleensä perheissä lapsilla ei juurikaan ole päätösvaltaa. Toimivissa perheissä autetaan ja ymmärretään muita, eikä demokratian tai kapitalistisen järjestelmän tunkeminen niihin ole edes mielekästä. Ei myöskään muiden valtioihin pätevien hallitus- tai talousjärjestelmien. Voisiko dynamiikkaa laajentaa? Millä hinnalla?

Tässä kirjoituksessa on kysymyksiä. Vastauksia en ainakaan toistaiseksi näe.