Kommunistidiktatuurin puolesta

02/01/2010

Joku kuuluisa ihminen on sanonut, että demokratia on vähiten huono vaihtoehto hallitusmuodoksi. Argumentti on helppo tiivistää: Katsokaa muita yhteisöjä, niin näette miksi se on hyvä; katsokaa yhteisön ongelmia, niin näette, miksi se on huono. Muotoilu vähiten huono, eikä esimerkiksi eniten hyvä, merkitsee toivoa jostain paremmasta tai yleistä tyytymättömyyttä nykytilanteeseen.

Sanon samaa markkinataloudesta. Sen paremmuuteen vaihtoehtoihin nähden voi päästä vaikkapa tarkastelemalla muita talousjärjestelmiä noudattavia maita.

Markkinatalous, jolla tarkoitan jotain suurinpiirtein Suomessa nykyään olevan kaltaista talousjärjestelmää, jossa vaikkapa valtion rooli on lähinnä yksityiskohta, ei määritelmään kuuluva, on jopa vahingollinen mielekkään elämän tai tyytyväisyyden tai onnellisuuden kannalta. Asian hinta löytyy kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteestä (peräti satulapisteestä) ja lähes kaikki lopulta mitataan rahassa. Kysynnän ja tarjonnan tasapainopiste tarkoittaa niukkuutta – usein keinotekoista niukkuutta. Jos tarjoat jotain tuotetta ja kysyntää on liikaa, voit nostaa hintojasi ja siten ansaita enemmän samalla työllä. Jos kysyntä pysyy korkeana tai jos nostat hintoja liikaa, niin jostain sopivasti ilmestyy lisää samaa palvelua tarjoavia otuksia jotka hintakilpailun avulla vetävät hintaa tasapainopisteeseen.

Toisin sanoin: Jos asiakkaita – eli tuotteesi ostajia – on runsaasti, niin korotat hintoja ja luot näin niukkuutta. Vastaavasti: Jos tuotetta on runsaasti, luovat asiakkaat niukkuutta ostamalla vain halvinta ja täten tekemällä kalliit tai ylimääräiset tuotteet kannattamattomiksi.

Kapitalismi – niukkuutta vastakkainasettelun kautta. Vieläkö se kuulostaa hienolta?

Tietenkin niukkuuden voi tässä yhteydessä vaihtaa tehokkuuteen – siihen, että asioita ei tehdä liikaa tai liian kalliisti tai liian vähän. Ideaalitilanteessa kapitalismi johtaisi jonkinlaiseen tehokkuuden paikalliseen maksimiin eli peliteorian kielellä Pareto-optimaaliseen tilanteeseen.

Valitettavasti en aio nyt sanoa, että maailma ei ole ideaalinen. Saattaa olla tai saattaa olla olematta. Kyseenalaistan tehokkuuden eli niukkuuden tavoittelun.

Ensimmäinen tapa tehdä niin on katsoa nykyistä tilannetta ja hiljaisesti olettaa sen johtuvan tehokkuuden tavoittelemisesta. Nykyään ei riitä, että vaikkapa taloudellinen tilanne pysyy ennallaan – sen täytyy parantua. Mitataan kasvun muutoksia. Onko kasvu menemässä alaspäin (katastrofi), pysymässä vakiona (huono) vai kasvamassa muita hitaammin  (huono) tai jopa muita nopeammin (hyvä). Argumentin seuraavassa vaiheessa keskitytään kiistelemään siitä, onko jatkuva kasvu kestävällä pohjalla (ei se ole) tai voidaanko kestävä pohja sille rakentaa (ehkä).

Kommunismissa pyrittiin johonkin muuhun – kaikki tekevät työtä ja tulokset jaetaan riippumatta tehdystä työstä. Se ei oikein toiminut. Oho. Se toimisi, jos kenenkään ei tarvitsisi tehdä asioita, joita hän ei haluaisi tehdä, mutta valitettavasti ei löytynyt tarpeeksi ihmisiä tekemään ylimääräistä ruokaa kaikille.

Nykyään on muodissa kirota tai ylistää erilaisen kulttuurin vertaisverkkojakelua, jonka laitonta muotoa kutsutaan piratismiksi. Pohjimmiltaan siinä on kyse ahneudesta tai tekijänoikeuksien oikeutuksen kieltämisestä. Jos oletetaan, että kulttuuri on aidosti niukka tuote, ei laiton nettilataaminen ole oikeutettua. Jos puolestaan oletetaan, että niukkuus on keinotekoista tai olematonta, ei tekijänoikeuksilla ole juurikaan arvoa. En ala tässä tarkemmin kumpaankaan suuntaan argumentoimaan. Sen sijaan vaihdan häpeämättömästi aihetta.

Oletetaan utopistisesti, että niukuudesta päästäisiin eroon. Ruoan, kulttuurin ja vastaavien tuottaminen olisi triviaalia. Kapitalistinen yhteiskunta ei enää toimisi. Tulisiko ihmisistä laiskoja ja saamattomia vai tyytyväisi ja onnellisia, vai kenties sekä-että? Toisin muotoiltuna: Olisiko utopia tavoittelemisen arvoinen? Pitääkö ihmisten ansaita hyvinvointi ja olisiko siis väärin vain antaa heille kaikki ilmaiseksi? Voiko kapitalistinen, niukkuuteen nojaava yhteiskunta ikinä saavuttaa tätä utopiaa?

Niukkuudesta pääsee eroon kahdella tavalla. Voi tuottaa enemmän tai haluta vähemmän. Kapitalistinen yhteiskunta nojaa halujen luomiseen. Pitää saada enemmän, parempaa, laajemmin ja helpommin. Kapitalismin puitteissa siis ainoa tapa päästä eroon niukkuudesta olisi tuottaa valtavasti enemmän.

Entä halujen rajoittaminen? Sehän tarkoittaisi elintason laskemista, eikä sellaista voi ajatella. Näin ainakin kapitalistisen yhteiskunnan jäsen sanoo. Epäilen, että tämä ei ole aivan niin yksinkertaista.

Diktatuuri meinasi unohtua. Yleensä perheissä lapsilla ei juurikaan ole päätösvaltaa. Toimivissa perheissä autetaan ja ymmärretään muita, eikä demokratian tai kapitalistisen järjestelmän tunkeminen niihin ole edes mielekästä. Ei myöskään muiden valtioihin pätevien hallitus- tai talousjärjestelmien. Voisiko dynamiikkaa laajentaa? Millä hinnalla?

Tässä kirjoituksessa on kysymyksiä. Vastauksia en ainakaan toistaiseksi näe.

One Response to “Kommunistidiktatuurin puolesta”


  1. […] det här problemet, eftersom naturvetenskapliga paradigm är en del av det problemet. Jag har tidigare skrivit att kapitalismen är en andra del. Det bor för mycket människor i städer, så de alla är […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: