Leikkiä kehon kanssa – paljaat jalat

12/08/2011

Kokeileminen ja leikkiminen – mukavaa ja hyödyllistä touhua molemmat.

Avojaloin

Olen kävellyt tänä kesänä paljon paljain jaloin. Pahin vaaratilanne on ollut se, että terävä neulanen tai kivi on vähän tökännyt. En ole haavoittunut.

Väitän, että paljain jaloin kävely on turvallisempaa kuin kenkien käyttö (poislukien paljon käärmeitä tai punkkeja elättävät seudut). Ensimmäinen perusteeni on, että jalat pysyvät kunnossa kun niitä käyttää. Kenkien kanssa kävely on laiskaa, kun paksu pohja ja kanta ottavat vastaan törmäyksiä. Paljain jaloin tai ohutpohjaisilla kengillä oppii kävelemään pehmeästi ja joustamaan. Sanon kenkää ohutpohjaiseksi, jos sen pystyy rullaamaan kasaan.

Toinen peruste paljaiden jalkojen turvallisuudelle on se, että niiden kanssa tulee havainnoitua maata tarkemmin kuin kenkien kanssa. Ainakin minun on helppo kenkien kanssa vain tallustella eteenpäin tietoisena siitä, että ne eristävät jalkani kaikelta pahalta. Saman ilmiön havaitsen myös sisätiloissa ja asfaltilla – liian tasaiset ja ennustettavat maastot ovat vaarallisia. Paljain jaloin on luontevampaa katsoa mihin astuu. Lisäksi pehmeästi kävellessä tuntee mihin astuu ennen kaiken painon laskemista jalan päälle. Tällöin vaikkapa naulan päälle astuminen on hankalaa, samoin kuin nilkan taittaminen.

Jalkapohjat kehittyvät kohtalaisen nopeasti. Pystyn kävelemään esimerkiksi soratiellä ilman epämukavuutta. Ilkeitä maastoja ovat liian tasaiset kovat pinnat, kuten lattiat, ja kuuma asfaltti. Molempia kestää aikansa, mutta pitemmän päälle alkaa kaipaamaan kunnon ruohikkoa tai polkua alleen. Tai edes mattoa.

Paljain jaloin en vielä juokse pitkiä matkoja, ja usein – en aina – keskustaan mennessä laitan varvastossut jalkaan. Ne ovat kalliit ja hikoavat, joten suosittelen kokeilemaan jotain muita ohutpohjaisia ilman sukkia toimivia kenkiä ensin. Muuten varvastossut ovat kyllä mukavat.

Jalkojani on tallottu vain muutaman kerran miekkailutreeneissä, eikä niihin ole kertaakaan sen takia sattunut. En myöskään ole potkinut varpaitani rikki. Kesäisin kengät ja hanskat ovat jokseenkin yhtä tarpeelliset – yleensä pärjää ilman, mutta tietyissä tilanteissa ne ovat ihan mukavat.

Motivaatio avojaloin kulkemiseen ja jossain määrin varvastossujen käyttöön on kyky tuntea, missä kävelee, ja paremman kävelytyylin kehittäminen. Minä ainakin tykkään kävellä ruohikossa ja soratiellä ja mudassa (lämmin vesisade on oikein mukavaa, suosittelen kovasti – lämpimiä lätäköitä).

Luonteva kävelytyyli on päkiällä astumista, ei kanta-astuntaa. Astuttaessa paino pysyy pitkään maassa olevalla jalalla. Toinen osuu maahan ensin kevyesti päkiällä, sitten paino siirtyy sille ja sekä varpaat että muu jalka laskeutuvat, kunnes paino on sekä päkiällä että kantapäällä.

Hitaasti kävellessä lähes hiipii, tai ennemmin liukuu. Nopeasti kävellessä paino siirtyy eteen astuvalle jalalle aiemmin, jolloin askellus on vähemmän turvallista ja kevyttä. Juoksuun siirtyessä riittää astuessa jännittää jalka kuin hyppyyn valmistautuessa, jonka jälkeen ponnistamalla pääsee hyvin vauhtiin.

Vauhdista kun puhun, niin pitää mainita, että paljain jaloin kävely on minulla hidastanut normaalia kävelyvauhtia harppomisesta kävelemiseksi. Jos on kiire, niin juoksen tai käytän tossuja.

Talvi tuhoaa tämän harrastuksen – paljain jaloin en ala lumihangessa pitkiä matkoja kävelemään. Myös juokseminen on epämukavaa raskaiden vaatteiden takia. Vielä ehtii vähän aikaa nauttia kahleettomista jaloista ja juoksemisesta matkustuskeinona. Ensi kesänä uudestaan.

Ihmiskokeita

Ihmisten reaktioita on kiinnostava seurata. Paljaisiin jalkoihin moni vastaa välttämällä katsekontaktia, jotkut ovat huvittuneita tai iloisia. Varvastossuihin reaktiot ovat usein huvittuneita ja iloisia. Joskus kuulee kommenttejakin, mutta harvoin kuitenkin. Paljaista jaloista harvempi on kysynyt mitään, mutta muutama kuitenkin.

Ruotsissa ollessani tapahtui eräs hauska tilanne. Kauppakeskuksessa, joka ahdistavuutensa takia ei lisää mainosta tarvi, kävelin paljain jaloin ulos jostain liikkeestä. Käytävällä oli lapsi ottamassa kenkiä pois ja äiti motkottamassa tämän vieressä. Lapsi katsoi minua pitkään ja kääntyi sitten äidin puoleen. Valitettavasti tarinalla on surullinen loppu – kun näin lapsen seuraavan kerran, oli hänellä kengät jalassa. Jalat kahlitaan jo nuorena.

Toinen tarina: Turussa keskiaikamarkkinoiden lopuksi oli jumalanpalvelus (kenties vesper, en nyt muista). Sinne minua ei huolittu, kun ilman kenkiä ei sisälle saanut astua. Pihalla odotellessani (ystävät olivat sisällä) juttelin viereen istuneelle miehelle. Hän päivitteli, että millainen Herran huone oikein on kyseessä, kun ei kengätönnä sisään päässyt. Nimenomaan. Jossain kohdassa Raamattua taidetaan nimenomaan käskeä ottamaan kengät pois pyhälle maalle astuttaessa, ja taisi Jeesuskin välillä puhua paljain jaloin kävelemisestä. Tuskin olisin uskoon siellä kääntynyt tai muuta valaistusta kokenut, joten tuskin kukaan paljoa menetti tuossa episodissa.

Leikistä opin

Pystyn kävelemään mukavammin ja samalla saan ehkä muutaman ihmisen miettimään, että miksi kenkiä taas käytetäänkään, ja kenties piristän parin ihmisen päivää samassa. Paljon haluttuja vaikutuksia. Hauskaa ja hyödyllistä toimintaa, siis. Suosittelen, mutta kohtuudella, ja alkuun varovaisesti kun jalat vasta tottuvat kävelemään. Vapaus on vaarallista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: