Konferenssi Linköpingissä

07/04/2013

Linköpingin konferenssi loppui lauantaina. Kolmen ensimmäisen päivän aikana esityksiä jaksoi seurata ihan hyvin, mutta perjantaina ja lauantaina ei enää ihan niin hyvin.

Esityksen perusrakenteeseen kuuluu ensin ratkaistavan ongelman esittely ja kenties motivointi, sitten oman ratkaisun esittelyä, ja numeeristen tai soveltavien puheiden tapauksessa usein lopuksi näytetään kuvia tai graafeja joilla näytetään millaisia tuloksia saatiin jonkin leluesimerkin tai todellisen datan tapauksessa.

Kohtalainen määrä puheista käsitteli matemaattista menetelmää tuon tai tämän ongelman ratkaisuun. Minua se karkea ratkaisumenetelmä vielä kiinnostaa, mutta yksityiskohdat sen tai tämän vakion valitsemasta menevät vähän ohi. Yleensä erinäisten parametrien valintaa ei myöskään perustella matemaattisesti, vaan enemmän kokeellisella ”tämä nyt näyttää toimivan”-menetelmällä. Hyödyllistä touhua, ei siinä mitään, mutta matematiikaksi en sitä kutsuisi.

Omaan tutkimusongelmaan liittyviä puheita ei ollut. Jotkut kävivät etäisesti samalla suunnalla, mutta suoranaista hyötyä omiin hommiin ei tästä ollut. Epäsuoraa hyötyä varmaan, ja muutaman ihmisen oppi tuntemaan jossain määrin. Nimet jos vielä muistaisi.

Linköpingin yliopiston kampus vaikutti varsin viihtyisältä ja avoimelta paikalta. Kaupungissa sijaitsee ainakin valtava kirkko, mutta ei siellä nähtävyyksiin tullut tutustuttua, mitä nyt kirkon ohi käveli pari kertaa.

Konferenssin järjestelyissä oli parantamisen varaa – harvoin kerrottiin mitä on tapahtumassa tai miten se tulisi tapahtumaan, ja järjestäjien puolesta asioista tiedottava ihminen puhui hiljaa eikä ensin kiinnittänyt ihmisten huomiota itseensä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: