Lapsi

03/06/2014

Lapsi syntyi ja sekä äiti että lapsi ovat terveinä ja kotona.

Neuvolan tarjoama opastus on ollut riittävää ja pätevää. Aluksi sieltä sai runsaasti materiaalia (kaupallisten tahojen sponsoroima tavara oli roskaa, kun taas virallinen sisältö ihan hyvää) ja odotukseen, synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan kuuluvista seikoista kerrottiin paljon. Elintavoista ja terveydentilasta kyseltiin paljon, mikä välillä tuntui hiukan huvittavalta – aivan kuin emme olisi kuulunut kohdeyleisöön. Ei päihteitä, olemme perusterveitä ja melko nuoria, syömme terveellisesti, liikumme, ei rahaongelmia. Neuvolan seinillä on isot julisteet tupakoinnin hinnasta ja alkoholin haitoista myös mainitaan jokaisessa käänteessä.

Neuvolatoiminnassa mainostettiin vapaaehtoisia perheneuvontoja, jotka olivat pääosin hyödyllisiä. Eräässä käsiteltiin liikennettä, mutta käsittely rajoittui valitettavasti autoiluun – ei sanaakaan esimerkiksi pyöristä, niin että piti itse kysyä.

Sairaalassa synnytys tapahtui mukavan jouhevasti ja henkilökunta oli ammattitaitoista, josta kiitokset heille.

Vuodeosastolla opetetaan (pikaisesti) vaihtamaan vaipat, pesemään vauva ja imettämään, sekä tehdään erilaisia mittauksia. Imettämisestä on paljon materiaalia tarjolla ja siihen perehdytetään tarvittaessa enemmän, mikä onkin tarpeen, koska touhu ei ole niin helppoa äidille eikä lapselle. Äiti saa osastolla ruokaa, joka valitettavasti on tyypillistä laitosruokaa – lyhyen otoksen perusteella sianliha toimii usein ensisijaisena valkuaisaineiden ja rasvan lähteenä, ja jatkuvasti on sokerista jälkiruokaa tai sokerijugurttia tarjolla. Hedelmiä sentään saa välipaloilla, ja tummaa leipää saa myös. Tumman leivän rukiisuus herättää epäilyksiä.

Hoitajat käyttävät iloisina vempeleitä ja katsovat että antavatko ne oikeita tuloksia. Heillä ei välttämättä ole mitään hajua siitä, mitä laitteet oikeastaan mittaavat tai mitä tulokset tarkoittavat. Hoitajalle vaikuttaa riittävän, että laite antaa halutun luvun ulos, tai että luku osuu tiettyyn osuun taulukkoa. Sama pätee myös neuvolan mittauksiin. Kyselin esimerkiksi, että mitä vauvan kuuloa (hoitajan sanoin) mittaava laite tekee. Hoitaja vastasi, että ei ole mikään teknikko. Verkosta löytyi muutama maininta laitteesta, joka suorittanee sisäkorvan OAE-mittauksen kaikuluotaamalla. Laite ei siis sinänsä testaa lapsen kuuloa, vaan tarkistaa, että korvassa ei ole rakenteellisia ongelmia. Jo tämä tieto auttaa merkittävästi tulosten tai niiden puutteen selittämisessä ja on mielestäni kenen tahansa ymmärrettävissä. Ehkä hoitajiksi ei vain päädy erityisen uteliaita tai tiedonhaluisia ihmisiä?

Mainokset

Voimaharjoittelusta

23/03/2014

Osallistuin liikuntatieteellisen laitoksen yhdistettyyn voima- ja kestävyysharjoittelututkimukseen. Harjoittelussa oli sekä kuntopöyräilyosuus että kuntosaliosuus, joista jälkimmäisessä harjoitettiin välillä voimakestävyyttä ja välillä maksimivoimaa. Joudun lopettamaan tutkimuksen kesken polven kondromalasian takia. Sen pitäisi parantua muutamassa kuukaudessa. Ei se toimintaa paljon haittaa, mutta välillä sattuu ja taitaa estää juoksemasta, mikä toki harmittaa.

Tarkoituksena on jatkaa harjoittelua kotona käsipainoilla ja jossakin yliopiston kuntosalissa, jotta saisi myös vetäviä liikkeitä ja maksimivoimaa harjoitettua.

Voimaharjoittelun iloja: Suurempi voima ja sitä myöten parempi toimintakyky, parempi uni, parempi tasapaino, oppii omat rajansa eli tietää miltä tuntuu tehdä jotain fyysistä niin kauan että ei oikeasti enää pysty jatkamaan, kauniimpi keho ja parempi ryhti (myöskään naiset eivät näytä Arskalta vaikka treenaisivatkin, ainakaan yrittämättä). Kestävyyttä saa jos sitä harjoittaa.

Toimisto- tai luovan työn tekijä saa myös sellaisen ilon aiheen, että ei pelkästään näe työnsä tuloksia, vaan myös tuntee kehossaan tehneensä jotain.

GTD

13/06/2013

Getting things done on eräänlainen tuottavuusjärjestelmä, tai toisesta näkökulmasta muistilista ja muutama käytöstapa jotka tukevat sitä. Se helpottaa asioiden muistamista ja tarjoaa välineitä stressin vähentämiseen, sekä kertoo, paljonko asioita on oikeasti työn alla.
Olen tehnyt järjestelmästä oman versioni (kuten kaikki sen käyttäjät tekevät) ja käyttänyt sitä jo jonkin aikaa. Ainakin niin pitkään, että kehtaan siitä kirjoittaa. Tiivistän lyhyesti muutaman keskeisen periaatteen järjestelmästä, kerron mitä iloa niistä on minulle ollut, ja annan sitten lisää lähteitä, jos haluaa touhuun enemmän tutustua.

Kerää kaikki huolen ja murheen aiheet

Kaikki asiat, jotka pitäisi hoitaa joskus tai tehdä joskus, tulee kirjoittaa ylös. Teorian mukaan ne eivät tällöin kuormita mieltä, kunhan ne on kirjoitettu paikkaan, josta ne tulee myös luettua. Tähän tulee kirjoittaa kaikki roskien viemisestä ja vuokran maksamisesta vaikkapa muuttamiseen.
Olen huomannut tämän tehokkaaksi. Kannan pientä vihkoa ja kynännysää, jotta voin kirjoittaa asioita ylös myös muualla kuin kotona. Niitä tulee mieleen usein esimerkiksi kävellessä tai julkisissa kulkuneuvoissa.

Tee nopeasti hoidettavat asiat pois alta

Jos asian voi hoitaa alle minuutissa (tai neljässä, tai jotain), niin se kannattaa tehdä heti. Muuten se jää kaivelemaan ja kasvattaa listaa asioista jotka olisi pitänyt tehdä.

Pidä listaa tekemättömistä asioista

Listalta on helppo katsoa, että mitä kaikkea pitäisi tehdä, ja siitä myös huomaa, jos jokin kohta jää roikkumaan eikä tule millään tehdyksi.
Listan hyödyllisyys riippuu omasta itsekurista. Jos sitä saa käytettyä listana asioista joita pitäisi tehdä, niin se toimii, ja jos sinne vain kirjoittelee juttuja lämpimikseen, niin eivät ne tule tehdyiksi.

Kerää kaikki samaan paikkaan

Kaikki muistettava pitäisi kerätä yhteen ja samaan paikkaan, niin että esimerkiksi muistettavien asioiden pinoja ei lojuisi ympäri taloa ja laskuja jääkaapin ovessa kauppalistan vieressä. Muistutuspaikat saavat kaiken näyttämään sotkuisalta ja siten saavat ongelmat näyttämään suurilta, lisäten viivyttelyä.
Minulla on netissä kirjoitusalusta tätä varten. Pääsen siihen käsiksi kaikilta netissä olevilta tietokoneilta. Siirrän siihen tavaran muistivihosta päivittäin. Aiemmin käytin sähköpostilaatikkoa, epätavalliseen paikkaan sijoitettavia tavaroita ja joskus kirjoitettuja listoja. Nykyinen tapa toimii paremmin.

Päätä seuraava konkreettinen teko

Jokaista tehtävää asiaa kohti tulee päättää seuraava konkreettista toimintaa vaativa askel, joka pitää tehdä ennen sitä. Muuten kyseinen homma jää helposti pelottavaksi möröksi painamaan.
Olen luistanut tästä, ja sen huomaa heti saamattomuutena ja roikkumaan jäävinä asioina. Kun saa pidettyä kuria tästä, niin asiat hoituvat huomattavasti sujuvammin.

Lähteitä

Suomennettu kirja, josta huomaa että sitä ei ole nykypäivänä kirjoitettu: Allen, David: Kerralla valmista : opi tehokkaaksi ilman stressiä . Löytyy ainakin Jyväskylän kirjastosta.
Lyhyt ja tiivistetty katsaus: http://lifedev.net/gtd-cheatsheet/
Motivaatiota ja perusperiaatteet, ja samasta blogista paljon satunnaisia vinkkejä: http://www.43folders.com/2004/09/08/getting-started-with-getting-things-done
Oma toteutus muutama kuukautta sitten, muutamin kommentein: http://kirjoitusalusta.fi/hf8WYpYIzF . Olen muuttanut lähestymistapaani sen jälkeen, mutta kyllä tuosta jonkinlaisen mielikuvan saa.

Sukkia

13/01/2013

Olen antanut avaamattoman paketin sukkia pois, kun minulla on vaikeuksia käyttää edes nykyisiä loppuun. Sukkia käytän lähinnä kenkien kanssa, että ne eivät hankaa jalkaa, ja talvella myös lämmön takia vähissä määrin. Kesällä voi kävellä paljain jaloin tai käyttää varvastossuja, joten sukkia tulee käytettyä lähinnä sateella lenkkareiden kera tai jos täytyy pitää juhlakenkiä.

Parsin neljä sukkaa kolmesta parista kuntoon. Kaikissa niissä oli pelkkä pienehkö reikä, varressa, varpaiden kohdalla tai kantapään lähettyvillä. Ihan tavallisia urheilusukkia olivat ja parsimiseen käytin puuvillalankaa, joten saa nyt nähdä että kestävätkö parsinnat vai kuluttavatko langat toisensa puhki. Opinpa joka tapauksessa parsimaan (sukkia). Varsin helppoa touhua.

Kahdet sukkaparit, sellaiset joissa koko kantapää ja varpaidenseutu sekä vähän muutakin ovat ratkeamispisteessä, ovat nyt loppuunkulutusvaiheessa. Ei maksa vaivaa alkaa niitä parsimaan, kun laadultaan ne eivät alunperinkään ole erinomaisia, ne ovat löystyneet varresta, ja parsimista joutuisi tekemään todella laajalle alueelle.

Vapaus ja vastuu

27/09/2011

Koska nykyään ihmisillä on vapaus toimia, heidän pitäisi myös ottaa vastuu toimistaan. Kun he eivät niin tehdä, lakeja tiukennetaan ja rajoituksia tiukennetaan, joten kaikki saavat kärsiä muutaman typeryksen takia.

Tuttua retoriikkaa, uskoisin.

Koulu

Ensin lyhyt koulun kritiikki. Koulusta selviämisen kaksi äärimmäistä strategiaa: Tottelevainen kiltti oppilas, tai ongelmallinen nuori/lapsi.

Tottelevaisen vapaus koskee lähinnä opiskelun määrää, jolloin vastuu näkyy lähinnä arvosanoissa, ellei saa kuitenkin hyviä arvosanoja, jolloin vastuuta ei löydy. Ongelmallisella puolestaan voi tehdä vähän mitä haluaa, ja vastuu tulee opettajilta tulevien rangaistusten muodossa silloin kun se tulee.

Molempien strategioiden tapauksessa ja niiden väliltä napatuissa strategioissa vapaus tarkoittaa lähinnä vapautta aiheuttaa ongelmia (instituution näkökulmasta) ja vastuu tarkoittaa mahdollisia rangaistuksia (instituution jakamina). Vastuuntunto erityisesti ilmenee rangaistusten välttämisenä.

Jätän tässä huomiotta muiden lasten ja nuorten kanssa tapahtuvan kanssakäymisen – sitä tapahtuu myös koulun ulkopuolella, joten jos sitä haluaa pohtia, niin lähtökohdaksi voisi ottaa vaikkapa kysymyksen: Miten kouluympäristö vaikuttaa kanssakäymiseen saman ikäisten kanssa, määrällisesti ja laadullisesti?

Koulussa opittua

Juhlitaan puistossa. Pitäisikö jäljet siivota? Kai se olisi oikein, mutta ei opettajapoliisi käske, ja väkeä on paljon, joten ei sitä kuitenkaan joudu vastuuseen teoistaan.

Vastuuseen siis joudutaan (tai ei jouduta). Vastuu on ansa. Tähän se koulukin opetti. Miksi odottaa tai vaatia ihmisiä toimimaan opetetun vastuukäsityksen vastaisesti? Hyveisiin vetoaminen voi joihinkin toimia, mutta ei se ikinä korjaa järjestelmään rakennettua virhettä. Yleinen paheksunta ei toimi (pienten joukkojen ulkopuolella) käytöksen muuttamistapana.

Toinen lähestymistapa

Ehdotan henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvaa lähestymistapaa tähän(kin) ongelmaan. Vastuu kasvottomalle instituutille rohkaisee välttelyyn. Jos ihmistä kohtelee huonosti, yleensä voi odottaa huonoa kohtelua takaisin, tai jos hyvin, niin hyvää kohtelua takaisin.

Koulukiusaustapauksissa sovittelu toimii paremmin kuin rangaistukset. Samoin erilaisia sovitteluratkaisuja käytetään lakijärjestelmän rinnalla. Näissä annetaan kasvot uhrille ja täten siirretään asia takaisin ihmisten välille. Ihmisistä voi välittää ja suhteita ihmisiin voi pitää yllä sekä tuhota. Instituutiot – instituutioilla ei taida olla vaihtoehtoja vastuusta saarnaamisen ja rangaistusten lisäksi. Melkein niitä säälisin, mutta en rehellisesti pysty, kun en koe niitä henkilöinä.

Kokeileminen ja leikkiminen – mukavaa ja hyödyllistä touhua molemmat.

Avojaloin

Olen kävellyt tänä kesänä paljon paljain jaloin. Pahin vaaratilanne on ollut se, että terävä neulanen tai kivi on vähän tökännyt. En ole haavoittunut.

Väitän, että paljain jaloin kävely on turvallisempaa kuin kenkien käyttö (poislukien paljon käärmeitä tai punkkeja elättävät seudut). Ensimmäinen perusteeni on, että jalat pysyvät kunnossa kun niitä käyttää. Kenkien kanssa kävely on laiskaa, kun paksu pohja ja kanta ottavat vastaan törmäyksiä. Paljain jaloin tai ohutpohjaisilla kengillä oppii kävelemään pehmeästi ja joustamaan. Sanon kenkää ohutpohjaiseksi, jos sen pystyy rullaamaan kasaan.

Toinen peruste paljaiden jalkojen turvallisuudelle on se, että niiden kanssa tulee havainnoitua maata tarkemmin kuin kenkien kanssa. Ainakin minun on helppo kenkien kanssa vain tallustella eteenpäin tietoisena siitä, että ne eristävät jalkani kaikelta pahalta. Saman ilmiön havaitsen myös sisätiloissa ja asfaltilla – liian tasaiset ja ennustettavat maastot ovat vaarallisia. Paljain jaloin on luontevampaa katsoa mihin astuu. Lisäksi pehmeästi kävellessä tuntee mihin astuu ennen kaiken painon laskemista jalan päälle. Tällöin vaikkapa naulan päälle astuminen on hankalaa, samoin kuin nilkan taittaminen.

Jalkapohjat kehittyvät kohtalaisen nopeasti. Pystyn kävelemään esimerkiksi soratiellä ilman epämukavuutta. Ilkeitä maastoja ovat liian tasaiset kovat pinnat, kuten lattiat, ja kuuma asfaltti. Molempia kestää aikansa, mutta pitemmän päälle alkaa kaipaamaan kunnon ruohikkoa tai polkua alleen. Tai edes mattoa.

Paljain jaloin en vielä juokse pitkiä matkoja, ja usein – en aina – keskustaan mennessä laitan varvastossut jalkaan. Ne ovat kalliit ja hikoavat, joten suosittelen kokeilemaan jotain muita ohutpohjaisia ilman sukkia toimivia kenkiä ensin. Muuten varvastossut ovat kyllä mukavat.

Jalkojani on tallottu vain muutaman kerran miekkailutreeneissä, eikä niihin ole kertaakaan sen takia sattunut. En myöskään ole potkinut varpaitani rikki. Kesäisin kengät ja hanskat ovat jokseenkin yhtä tarpeelliset – yleensä pärjää ilman, mutta tietyissä tilanteissa ne ovat ihan mukavat.

Motivaatio avojaloin kulkemiseen ja jossain määrin varvastossujen käyttöön on kyky tuntea, missä kävelee, ja paremman kävelytyylin kehittäminen. Minä ainakin tykkään kävellä ruohikossa ja soratiellä ja mudassa (lämmin vesisade on oikein mukavaa, suosittelen kovasti – lämpimiä lätäköitä).

Luonteva kävelytyyli on päkiällä astumista, ei kanta-astuntaa. Astuttaessa paino pysyy pitkään maassa olevalla jalalla. Toinen osuu maahan ensin kevyesti päkiällä, sitten paino siirtyy sille ja sekä varpaat että muu jalka laskeutuvat, kunnes paino on sekä päkiällä että kantapäällä.

Hitaasti kävellessä lähes hiipii, tai ennemmin liukuu. Nopeasti kävellessä paino siirtyy eteen astuvalle jalalle aiemmin, jolloin askellus on vähemmän turvallista ja kevyttä. Juoksuun siirtyessä riittää astuessa jännittää jalka kuin hyppyyn valmistautuessa, jonka jälkeen ponnistamalla pääsee hyvin vauhtiin.

Vauhdista kun puhun, niin pitää mainita, että paljain jaloin kävely on minulla hidastanut normaalia kävelyvauhtia harppomisesta kävelemiseksi. Jos on kiire, niin juoksen tai käytän tossuja.

Talvi tuhoaa tämän harrastuksen – paljain jaloin en ala lumihangessa pitkiä matkoja kävelemään. Myös juokseminen on epämukavaa raskaiden vaatteiden takia. Vielä ehtii vähän aikaa nauttia kahleettomista jaloista ja juoksemisesta matkustuskeinona. Ensi kesänä uudestaan.

Ihmiskokeita

Ihmisten reaktioita on kiinnostava seurata. Paljaisiin jalkoihin moni vastaa välttämällä katsekontaktia, jotkut ovat huvittuneita tai iloisia. Varvastossuihin reaktiot ovat usein huvittuneita ja iloisia. Joskus kuulee kommenttejakin, mutta harvoin kuitenkin. Paljaista jaloista harvempi on kysynyt mitään, mutta muutama kuitenkin.

Ruotsissa ollessani tapahtui eräs hauska tilanne. Kauppakeskuksessa, joka ahdistavuutensa takia ei lisää mainosta tarvi, kävelin paljain jaloin ulos jostain liikkeestä. Käytävällä oli lapsi ottamassa kenkiä pois ja äiti motkottamassa tämän vieressä. Lapsi katsoi minua pitkään ja kääntyi sitten äidin puoleen. Valitettavasti tarinalla on surullinen loppu – kun näin lapsen seuraavan kerran, oli hänellä kengät jalassa. Jalat kahlitaan jo nuorena.

Toinen tarina: Turussa keskiaikamarkkinoiden lopuksi oli jumalanpalvelus (kenties vesper, en nyt muista). Sinne minua ei huolittu, kun ilman kenkiä ei sisälle saanut astua. Pihalla odotellessani (ystävät olivat sisällä) juttelin viereen istuneelle miehelle. Hän päivitteli, että millainen Herran huone oikein on kyseessä, kun ei kengätönnä sisään päässyt. Nimenomaan. Jossain kohdassa Raamattua taidetaan nimenomaan käskeä ottamaan kengät pois pyhälle maalle astuttaessa, ja taisi Jeesuskin välillä puhua paljain jaloin kävelemisestä. Tuskin olisin uskoon siellä kääntynyt tai muuta valaistusta kokenut, joten tuskin kukaan paljoa menetti tuossa episodissa.

Leikistä opin

Pystyn kävelemään mukavammin ja samalla saan ehkä muutaman ihmisen miettimään, että miksi kenkiä taas käytetäänkään, ja kenties piristän parin ihmisen päivää samassa. Paljon haluttuja vaikutuksia. Hauskaa ja hyödyllistä toimintaa, siis. Suosittelen, mutta kohtuudella, ja alkuun varovaisesti kun jalat vasta tottuvat kävelemään. Vapaus on vaarallista.

Olen virallisesti luonnontieteiden kandi – olin kai jo viime perjantaina tai sitä luokkaa. Tutkinto viivästyi vuoden tai pari, koska en saanut aikaiseksi tenttiä yhtä filosofian kurssia, ja kuukauden tai pari, koska minun kannati suorittaa kursseja vapauttaakseni matematiikan syventäviä tuleviin tutkintokokonaisuuksiin. Arvosana matematiikan aineopinnoista sekä tilastotieteen perusopinnoista on erinomainen ja filosofian perusopinnoista ainoastaan kiitettävä.

Yleisemmin: Matematiikan kandidaatti ainakin vaikuttaa oleellisesti hyödyttömältä tutkinnolta. Auttaako se työelämässä? Tuskin. Jos haluaisi vaihtaa yliopistoa tai pääainetta, niin ehkä siitä olisi apua. Lähinnä se vaikuttaa turhalta standardoinnin seuraamukselta.

Huomasin itselläni kiinnostavan asenteen: Tutkinnon suorittamiseen liittyi tunne siitä, että on tehnyt jotain pysyvää tai luotettavaa – on saavuttanut jotain. Kuitenkin aivopesu ja oppiminen (yliopiston nimelliset päätavoitteet opiskelijoiden suhteen) oli jo kauan sitten hoidettu. Niiden yhteydessä oikeasti jotain saavutin. Silti pyrin sitkeästi kiinnittämään merkitystä oleellisesti hyödyttömän paperilapun hakemiseen.

Maisterin tutkinnosta uupuu gradun viimeistely sekä nippu filosofian aineopintokursseja. Opintopisteitä on 302, joten niitä on jo kertynyt hyvä määrä jatko-opintoihinkin.