Voimaharjoittelusta

23/03/2014

Osallistuin liikuntatieteellisen laitoksen yhdistettyyn voima- ja kestävyysharjoittelututkimukseen. Harjoittelussa oli sekä kuntopöyräilyosuus että kuntosaliosuus, joista jälkimmäisessä harjoitettiin välillä voimakestävyyttä ja välillä maksimivoimaa. Joudun lopettamaan tutkimuksen kesken polven kondromalasian takia. Sen pitäisi parantua muutamassa kuukaudessa. Ei se toimintaa paljon haittaa, mutta välillä sattuu ja taitaa estää juoksemasta, mikä toki harmittaa.

Tarkoituksena on jatkaa harjoittelua kotona käsipainoilla ja jossakin yliopiston kuntosalissa, jotta saisi myös vetäviä liikkeitä ja maksimivoimaa harjoitettua.

Voimaharjoittelun iloja: Suurempi voima ja sitä myöten parempi toimintakyky, parempi uni, parempi tasapaino, oppii omat rajansa eli tietää miltä tuntuu tehdä jotain fyysistä niin kauan että ei oikeasti enää pysty jatkamaan, kauniimpi keho ja parempi ryhti (myöskään naiset eivät näytä Arskalta vaikka treenaisivatkin, ainakaan yrittämättä). Kestävyyttä saa jos sitä harjoittaa.

Toimisto- tai luovan työn tekijä saa myös sellaisen ilon aiheen, että ei pelkästään näe työnsä tuloksia, vaan myös tuntee kehossaan tehneensä jotain.

Sukkia

13/01/2013

Olen antanut avaamattoman paketin sukkia pois, kun minulla on vaikeuksia käyttää edes nykyisiä loppuun. Sukkia käytän lähinnä kenkien kanssa, että ne eivät hankaa jalkaa, ja talvella myös lämmön takia vähissä määrin. Kesällä voi kävellä paljain jaloin tai käyttää varvastossuja, joten sukkia tulee käytettyä lähinnä sateella lenkkareiden kera tai jos täytyy pitää juhlakenkiä.

Parsin neljä sukkaa kolmesta parista kuntoon. Kaikissa niissä oli pelkkä pienehkö reikä, varressa, varpaiden kohdalla tai kantapään lähettyvillä. Ihan tavallisia urheilusukkia olivat ja parsimiseen käytin puuvillalankaa, joten saa nyt nähdä että kestävätkö parsinnat vai kuluttavatko langat toisensa puhki. Opinpa joka tapauksessa parsimaan (sukkia). Varsin helppoa touhua.

Kahdet sukkaparit, sellaiset joissa koko kantapää ja varpaidenseutu sekä vähän muutakin ovat ratkeamispisteessä, ovat nyt loppuunkulutusvaiheessa. Ei maksa vaivaa alkaa niitä parsimaan, kun laadultaan ne eivät alunperinkään ole erinomaisia, ne ovat löystyneet varresta, ja parsimista joutuisi tekemään todella laajalle alueelle.

Kokeileminen ja leikkiminen – mukavaa ja hyödyllistä touhua molemmat.

Avojaloin

Olen kävellyt tänä kesänä paljon paljain jaloin. Pahin vaaratilanne on ollut se, että terävä neulanen tai kivi on vähän tökännyt. En ole haavoittunut.

Väitän, että paljain jaloin kävely on turvallisempaa kuin kenkien käyttö (poislukien paljon käärmeitä tai punkkeja elättävät seudut). Ensimmäinen perusteeni on, että jalat pysyvät kunnossa kun niitä käyttää. Kenkien kanssa kävely on laiskaa, kun paksu pohja ja kanta ottavat vastaan törmäyksiä. Paljain jaloin tai ohutpohjaisilla kengillä oppii kävelemään pehmeästi ja joustamaan. Sanon kenkää ohutpohjaiseksi, jos sen pystyy rullaamaan kasaan.

Toinen peruste paljaiden jalkojen turvallisuudelle on se, että niiden kanssa tulee havainnoitua maata tarkemmin kuin kenkien kanssa. Ainakin minun on helppo kenkien kanssa vain tallustella eteenpäin tietoisena siitä, että ne eristävät jalkani kaikelta pahalta. Saman ilmiön havaitsen myös sisätiloissa ja asfaltilla – liian tasaiset ja ennustettavat maastot ovat vaarallisia. Paljain jaloin on luontevampaa katsoa mihin astuu. Lisäksi pehmeästi kävellessä tuntee mihin astuu ennen kaiken painon laskemista jalan päälle. Tällöin vaikkapa naulan päälle astuminen on hankalaa, samoin kuin nilkan taittaminen.

Jalkapohjat kehittyvät kohtalaisen nopeasti. Pystyn kävelemään esimerkiksi soratiellä ilman epämukavuutta. Ilkeitä maastoja ovat liian tasaiset kovat pinnat, kuten lattiat, ja kuuma asfaltti. Molempia kestää aikansa, mutta pitemmän päälle alkaa kaipaamaan kunnon ruohikkoa tai polkua alleen. Tai edes mattoa.

Paljain jaloin en vielä juokse pitkiä matkoja, ja usein – en aina – keskustaan mennessä laitan varvastossut jalkaan. Ne ovat kalliit ja hikoavat, joten suosittelen kokeilemaan jotain muita ohutpohjaisia ilman sukkia toimivia kenkiä ensin. Muuten varvastossut ovat kyllä mukavat.

Jalkojani on tallottu vain muutaman kerran miekkailutreeneissä, eikä niihin ole kertaakaan sen takia sattunut. En myöskään ole potkinut varpaitani rikki. Kesäisin kengät ja hanskat ovat jokseenkin yhtä tarpeelliset – yleensä pärjää ilman, mutta tietyissä tilanteissa ne ovat ihan mukavat.

Motivaatio avojaloin kulkemiseen ja jossain määrin varvastossujen käyttöön on kyky tuntea, missä kävelee, ja paremman kävelytyylin kehittäminen. Minä ainakin tykkään kävellä ruohikossa ja soratiellä ja mudassa (lämmin vesisade on oikein mukavaa, suosittelen kovasti – lämpimiä lätäköitä).

Luonteva kävelytyyli on päkiällä astumista, ei kanta-astuntaa. Astuttaessa paino pysyy pitkään maassa olevalla jalalla. Toinen osuu maahan ensin kevyesti päkiällä, sitten paino siirtyy sille ja sekä varpaat että muu jalka laskeutuvat, kunnes paino on sekä päkiällä että kantapäällä.

Hitaasti kävellessä lähes hiipii, tai ennemmin liukuu. Nopeasti kävellessä paino siirtyy eteen astuvalle jalalle aiemmin, jolloin askellus on vähemmän turvallista ja kevyttä. Juoksuun siirtyessä riittää astuessa jännittää jalka kuin hyppyyn valmistautuessa, jonka jälkeen ponnistamalla pääsee hyvin vauhtiin.

Vauhdista kun puhun, niin pitää mainita, että paljain jaloin kävely on minulla hidastanut normaalia kävelyvauhtia harppomisesta kävelemiseksi. Jos on kiire, niin juoksen tai käytän tossuja.

Talvi tuhoaa tämän harrastuksen – paljain jaloin en ala lumihangessa pitkiä matkoja kävelemään. Myös juokseminen on epämukavaa raskaiden vaatteiden takia. Vielä ehtii vähän aikaa nauttia kahleettomista jaloista ja juoksemisesta matkustuskeinona. Ensi kesänä uudestaan.

Ihmiskokeita

Ihmisten reaktioita on kiinnostava seurata. Paljaisiin jalkoihin moni vastaa välttämällä katsekontaktia, jotkut ovat huvittuneita tai iloisia. Varvastossuihin reaktiot ovat usein huvittuneita ja iloisia. Joskus kuulee kommenttejakin, mutta harvoin kuitenkin. Paljaista jaloista harvempi on kysynyt mitään, mutta muutama kuitenkin.

Ruotsissa ollessani tapahtui eräs hauska tilanne. Kauppakeskuksessa, joka ahdistavuutensa takia ei lisää mainosta tarvi, kävelin paljain jaloin ulos jostain liikkeestä. Käytävällä oli lapsi ottamassa kenkiä pois ja äiti motkottamassa tämän vieressä. Lapsi katsoi minua pitkään ja kääntyi sitten äidin puoleen. Valitettavasti tarinalla on surullinen loppu – kun näin lapsen seuraavan kerran, oli hänellä kengät jalassa. Jalat kahlitaan jo nuorena.

Toinen tarina: Turussa keskiaikamarkkinoiden lopuksi oli jumalanpalvelus (kenties vesper, en nyt muista). Sinne minua ei huolittu, kun ilman kenkiä ei sisälle saanut astua. Pihalla odotellessani (ystävät olivat sisällä) juttelin viereen istuneelle miehelle. Hän päivitteli, että millainen Herran huone oikein on kyseessä, kun ei kengätönnä sisään päässyt. Nimenomaan. Jossain kohdassa Raamattua taidetaan nimenomaan käskeä ottamaan kengät pois pyhälle maalle astuttaessa, ja taisi Jeesuskin välillä puhua paljain jaloin kävelemisestä. Tuskin olisin uskoon siellä kääntynyt tai muuta valaistusta kokenut, joten tuskin kukaan paljoa menetti tuossa episodissa.

Leikistä opin

Pystyn kävelemään mukavammin ja samalla saan ehkä muutaman ihmisen miettimään, että miksi kenkiä taas käytetäänkään, ja kenties piristän parin ihmisen päivää samassa. Paljon haluttuja vaikutuksia. Hauskaa ja hyödyllistä toimintaa, siis. Suosittelen, mutta kohtuudella, ja alkuun varovaisesti kun jalat vasta tottuvat kävelemään. Vapaus on vaarallista.

Tupaswilla

20/06/2011

Olin viikonlopun Tupaswillassa keskiaikamarkkinoilla joidenkin muiden historiallisen miekkailun seuralaisten kanssa. Meillä oli näytöksiä, joihin en oleellisesti osallistunut, sekä teltan luona aseiden esittelyä ja yleistä höpinää, joihin osallistuin. Lisäksi harjoittelin siinä teltan luona vähän, kun oli tylsää ja vähän ihmisiä paikalla.

Tilaisuudessa kaikki myyjät (käsitöitä, vähän palveluita ja elintarvikkeita, sekä muutama kirja oli myynnissä) ja esiintyjät olivat pukeutuneet enemmän tai vähemmän keskiaikaisesti, kuten mekin olimme.

Ohjelmasta voisin mainita muutaman sanan: Lasten metsäseikkailut lähtivät meidän telttamme naapurista, ja jotain menninkäistä siellä ilmeisesti etsittiin. En napannut ketään lasta, joten jätin osallistumatta. Jokin suo-ooppera, jossa tapahtui eeppinen hyvän ja pahan välinen taisto yhdistettynä perinteisiin naimakiistoihin, oli katsomisen arvoinen, mutta meni minulta ehkä hitusen ohi. Parkour-esitys ei vielä hirveästi haitannut homman teemaa, mutta samojen henkilöiden breakdance ja siihen sopiva musiikki (esim. you’re not black enough kuului kappaleessa, kovin modernia) hieman häiritsi ainakin minua. Aikaan sopivaa musiikkia oli vähän – enemmän olisi saanut olla. Esittäjiä pitäisi kyllä löytyä. Meillä oli tekniikkaesityksiä, teeskennelty oikeudellinen kaksintaistelu (kahteen kertaan) sekä Villen ja Jukan välistä vapaaottelua/peliä (free play).

Vaatetus siis ole keskiaikainen. Vaatteiden nimiä ja muita teknisiä termejä en tiedä, mutta lyhyitä selvityksiä kiinnostuneille: Takki-tunika-mekko tummanvihreää villaa (Terhin tekemä), aluspaita vaaleaa pellavaa (Terhi teki, minä viimeistelin paikoin esittäen paljon tyhmiä kysymyksiä Terhille ja Eliisalle), nyörillä kiinnitettävät vaaleat pellava-alushousut (Terhin käsityötä, ja vaativat paremman nyörin mukavuuden takia, nykyinen kun ei jousta lainkaan ja niinpä housut valuvat vähän ja nyörin avaaminen solmusta on hieman hankalaa), ruskeaa villaa olevat lahkeet eli oikeammin (pitkät) sukat ilman varsinaista sukkaosaa (muistaakseni yhdistin lahkeet kasaan, ja Terhi kai leikkasi ja mittasi jne. sopivat palat, tai ehkä leikkasinkin jotain) – sukat kiinnitetään alushousuihin, ja sukkaosat puuttuvat, koska kuljin paljain jaloin – ja lopuksi vielä tummanpunainen, ruskeareunainen villahuppu (leikkasin kankaat ja laitoin yhteen, Terhi opasti ja piirsi sopivat palaset sekä Eliisa opasti). Asukokonaisuuden täydellisti pitkämiekka huotrineen ja vöineen. Oikeaa aikaan sopivaa vyötä ei löydy, joten huotra oli ihan mukava.

Kankaanpalat yhdistettiin vaatteiksi käsin ompelemalla vaalealla pellavalangalla. Nämä tehtiin kiireellä eikä mitään koristeompeleita löydy. Aluspaidan huolittelin lauantai-iltana Tupaswillassa kyytiä takaisin odotellessa.

Vaatteet oliva ihan mukavat – ne hengittivät hyvin ja vaikka toiminnan jälkeen saattoi olla hieman lämmin, niin varsinaisesti kuuma ei tullut, kunhan suorasta paahteesta pysyi poissa. Aurinko ei hirveästi paistanut, joten tämä ei ollut ongelma.

Valokuvatodisteita vaatteista tai tilaisuudesta saattaa ilmaantua jossain vaiheessa, tai ainakin voin sellaisia antaa kysyville, sikäli kuin joku kamerallinen niitä tarjoaa. Minusta ei hirveästi oma väki tainnut kuvia ottaa, mikä ei minua kyllä harmita.

Turkuun olen menossa parin viikon päästä sikälaisille markkinoille humua ihmettelemään joidenkin muiden jyväskyläläisten kera. Siellä keskustassa olisi epäkohteliasta kävellä miekan kanssa, joten taidan tyytyä lainavyöhön.

Lisäksi kaupallinen tiedote: Jos joku lukija haluaa kotimaassa käsin ommeltuja keskiaikaisia asusteita, niin tunnen ihmisen tai muutaman, jotka voivat sellaisia sopivaa maksua ja kohteliasta pyyntöä vastaan tehdä ja voin välittää yhteystietoja. Toinen mokoma: Linkkilistaan lisäsin takomo Alkutulen, jonka seppä Eetu Summanen seurassamme miekkailua harjoittelee. Eetu on mukava ihminen, mutta hänen töistään minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, joten en niitä kehtaa suositella.