Vapaus ja vastuu

27/09/2011

Koska nykyään ihmisillä on vapaus toimia, heidän pitäisi myös ottaa vastuu toimistaan. Kun he eivät niin tehdä, lakeja tiukennetaan ja rajoituksia tiukennetaan, joten kaikki saavat kärsiä muutaman typeryksen takia.

Tuttua retoriikkaa, uskoisin.

Koulu

Ensin lyhyt koulun kritiikki. Koulusta selviämisen kaksi äärimmäistä strategiaa: Tottelevainen kiltti oppilas, tai ongelmallinen nuori/lapsi.

Tottelevaisen vapaus koskee lähinnä opiskelun määrää, jolloin vastuu näkyy lähinnä arvosanoissa, ellei saa kuitenkin hyviä arvosanoja, jolloin vastuuta ei löydy. Ongelmallisella puolestaan voi tehdä vähän mitä haluaa, ja vastuu tulee opettajilta tulevien rangaistusten muodossa silloin kun se tulee.

Molempien strategioiden tapauksessa ja niiden väliltä napatuissa strategioissa vapaus tarkoittaa lähinnä vapautta aiheuttaa ongelmia (instituution näkökulmasta) ja vastuu tarkoittaa mahdollisia rangaistuksia (instituution jakamina). Vastuuntunto erityisesti ilmenee rangaistusten välttämisenä.

Jätän tässä huomiotta muiden lasten ja nuorten kanssa tapahtuvan kanssakäymisen – sitä tapahtuu myös koulun ulkopuolella, joten jos sitä haluaa pohtia, niin lähtökohdaksi voisi ottaa vaikkapa kysymyksen: Miten kouluympäristö vaikuttaa kanssakäymiseen saman ikäisten kanssa, määrällisesti ja laadullisesti?

Koulussa opittua

Juhlitaan puistossa. Pitäisikö jäljet siivota? Kai se olisi oikein, mutta ei opettajapoliisi käske, ja väkeä on paljon, joten ei sitä kuitenkaan joudu vastuuseen teoistaan.

Vastuuseen siis joudutaan (tai ei jouduta). Vastuu on ansa. Tähän se koulukin opetti. Miksi odottaa tai vaatia ihmisiä toimimaan opetetun vastuukäsityksen vastaisesti? Hyveisiin vetoaminen voi joihinkin toimia, mutta ei se ikinä korjaa järjestelmään rakennettua virhettä. Yleinen paheksunta ei toimi (pienten joukkojen ulkopuolella) käytöksen muuttamistapana.

Toinen lähestymistapa

Ehdotan henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvaa lähestymistapaa tähän(kin) ongelmaan. Vastuu kasvottomalle instituutille rohkaisee välttelyyn. Jos ihmistä kohtelee huonosti, yleensä voi odottaa huonoa kohtelua takaisin, tai jos hyvin, niin hyvää kohtelua takaisin.

Koulukiusaustapauksissa sovittelu toimii paremmin kuin rangaistukset. Samoin erilaisia sovitteluratkaisuja käytetään lakijärjestelmän rinnalla. Näissä annetaan kasvot uhrille ja täten siirretään asia takaisin ihmisten välille. Ihmisistä voi välittää ja suhteita ihmisiin voi pitää yllä sekä tuhota. Instituutiot – instituutioilla ei taida olla vaihtoehtoja vastuusta saarnaamisen ja rangaistusten lisäksi. Melkein niitä säälisin, mutta en rehellisesti pysty, kun en koe niitä henkilöinä.

Mainokset

Taideaineita

24/01/2010

Kouluun pitäisi saada lisää taideaineiden opetusta (jota koskien kannattaa lukea entisen opettajan teksti). Nykyään siellä opetetaan musiikkia, kuvaamataitoa ja käsitöitä.

Vaihdan aihetta hetkeksi. Useat ammattimaiset matemaatikot kuvaavat työtään taiteeksi tai ainakin käyttävät oleellisesti taiteista tunnettuja sanankäänteitä: (Hyvät) todistukset ovat kauniita tai elegantteja, esimerkiksi.

Vaihdan uudestaan aihetta. Se on kivaa. Matematiikan opetuksessa käytetyt tehtävätyypit ovat seuraavia: Ensin kirjoitetaan lukuja, sitten aletaan opettelemaan käsitteitä, aletaan laskemaan, aletaan tekemään sanallisia tehtäviä, tulee matematiikan piirissä soveltavia tehtäviä (yläaste tai lukio), tulee soveltavia sanallisia tehtäviä (viimeistään lukio), tulee mekaanisia todistuksia (lukio tai viimeistään yliopiston aineopinnot) ja tulee luovuutta vaativia todistuksia (yliopiston aine- tai syventävät opinnot). Myöhemmin toivottavasti tulee väitteiden eli kysymysten ja ongelmien yleistämistä (syventävät tai jatko-opinnot) ja sitten luovaa kysymysten kehittelyä eli asettamista (tutkimus).

Musiikkia on tullut peruskoulussa ja vähän lukiossakin opiskeltua. Siinä harjoiteltiin vähän tekniikkaa eli soittamista, nuottien tulkintaa tai nuottiavaimen kirjoittamista sekä laulutaitoa. Samoin kuvaamataidossa tuli vähän tekniikkaa: Vesivärejä, perspektiivejä, joitain eksoottisia temppuja. Käsitöissä oli kohtalaisen runsaasti tekniikkaa.

Verrataan vaatimustasoja. Matematiikassa on tenttiä (tai koetta) tentin perään ja tietty taso ainakin teoriassa vaaditaan. Heikosti menestyville ainakin teoriassa annetaan tukiopetusta. Lähes kaikki oppivat teknisen puolen hyvin; juuri kukaan ei tiedä luovasta puolesta mitään. Perustelen edellisen virkkeen ensimmäisen lauseen myöhemmin.

Taideaineissa ei juuri mitään vaadita. En osaa laulaa, soittaa enkä juurikaan piirtää, mutta silti sain numeroina muistaakseni seiskoja, joku kuutonen mukana mausteena, ehkä kasikin. En tiedä yleisestä menestyksestä, mutta olettaisin sen olevan heikkoa. Tavoitteena on enemmänkin inspiroida harrastamaan kuin opettaa tekniikkaa (jolla tarkoitan esimerkiksi taitoa soittaa kitaraa).

Ihmiset sanovat olevansa huonoja matematiikassa. Tätä kuulee kiinnostavissa tilanteissa; esimerkiksi matematiikkaa sivuaineena lukevilta yliopistolaisilta. Suurin syy väittämään on kova vaatimustaso. Jos taideaineiden opetusmäärä laitettaisiin vastaamaan matematiikan nykyistä ja tekniikan oppimista painotettaisiin ja vaadittaisiin, alkaisi erittäin moni sanomaan olevansa huono taideaineissa.

Liikunta muistuttaa sikäli matematiikkaa, että siinä opetellaan paljon tiettyjä taitoja ja myös ruumiinhallintaa, kun taas luova puoli jää vähälle.

Äidinkielessä tasapainotetaan luovaa ja teknistä puolta, jotka myös tukevat toisiaan – kielioppia, aineenkirjoitusta, lukemista ja tekstien tulkintaa. Oppiaineena äidinkieli on laaja.

Pitäisi lisätä taideaineiden opetusta. Kelpaisiko matematiikka tai liikunta?

Motivaatio koulussa

28/11/2009

Aiemmin, eli tätä vuotta edeltävinä vuosina, koulukäyttäytymistäni on osittain motivoinut halu näyttää, kuinka fiksu olen, eli toisin sanottuna tehdä asiat oikein ja ennenkaikkea olla tekemättä asioita väärin. (Kouluksi tässä yhteydessä lasken yliopiston.)

Käytöksen syitä ja juuria voisi toki etsiä, mutta oma muistini ei vie tarpeeksi pitkälle.

Pari esimerkkiä tyypillisestä käytöksestä: Kurssien valinta sillä perusteella, mitkä ovat helppoja (eli eivät vaikeita) aiheita ja mitä osaa jo valmiiksi. Testeissä hyvien tulosten saavuttaminen jollain tavalla. Vastaaminen vain, kun tietää olevansa oikeassa. Arvosanojen painottaminen ja pitäminen tärkeinä.

Minulla asenteesta ei ollut haittaa oppimisen kannalta, koska pääasiallinen tapani näyttää osaavani asiat oli opetella ne. Kärsivällisyyttä tosin ei ollut lainkaan vaikeina pitämieni aineiden suhteen; siis taiteet, ruotsi ja kaikki etäisesti käytännöllinen (äidinkieli myös aina välillä).

Olen huomannut asenteeni muuttuvan motivaation suhteen. Motivaatiossa oppiminen on tullut ensisijaisempaan asemaan ja taitojen demonstroiminen laskenut merkityksessä. Menen ihan mielelläni ruotsia opiskelemaan kurssille, vaikka tiedän, että en osaa asiaa hyvin ja teen virheitä ja jäädyn jos pitäisi puhua. Oppimista virheiden tekeminen ei haittaa; virheet ovat osa oppimista. Robert Donoghue jakoi Google Readerissä – sen kautta luen blogeja, uutisia ja sen sellaista – artikkelin, jossa kirjoittaja kertoo prosessista, jonka kautta oppi erään taidon: hän yritti, epäonnistui, yritti taas, ja lopulta oppi nauttimaan yrittämisestä. Oppiakseen on siis syytä nauttia jo yrittämisestä, onnistui tai ei.

Kuvittelen suuressa hybriksessäni jo saavuttaneeni sellaisen taitotason matematiikassa, että opintojen suorittaminen tutkinnon täyttämiseksi ei ole enää mielekästä. Nyt suoritan kursseja entistä enemmän kiinnostavuuden ja hyödyn perusteella: Jos olen törmäillyt asiaan ennestään, niin kurssi kiinnostaa.

Opetuksessa, ja demoihin osallistuessa, teen keskimäärin vähän vajaa kaksi oikeaa virhettä per viikko. Tahti on ihan hyvä: Itsetuntoni kestää sen, mutta liika ylpeys pysyy jotenkuten aisoissa. Toivon.