Olet muuten väärässä.

Minulla on sellainen ikävä tapa huomata, kun ihmiset ovat väärässä tai ajattelevat huolimattomasti (minun mielestäni). Matematiikkaa ajatellen se on ihan hyvä tapa; kaikki todistuksen askeleet pitäisi pystyä oikeuttamaan ja opetuksen eli kommunikaation kannalta motivoimaan. Ihmisten kanssa sosialisoidessa se ei välttämättä ole kauhean fiksua.

Ihmiset höpöttävät. Se ei ole kiinnostavaa. Ihmisillä on mielipiteitä; ne ovat kiinnostavia. Jonkun kanssa eri mieltä oleminen on kohtuullinen tapa saada mielipiteitä esiin, ja siten kohtuullinen tapa tehdä keskustelusta kiinnostavaa. Valitettavasti useat ihmiset reagoivat huonosti tähän metodiin; tarkoittaen siis sitä, että joko ihmisiä tai metodia olisi syytä muuttaa. Ihmisten muuttaminen on hankalaa eikä yleensä fiksua, ellei kyseistä yritelmää ole ajatellut läpi erittäin tarkasti.

Miten siis muuttaa omaa kommunikointityyliään? Minulle ensimmäinen askel on huomata käytösmalli; siihen pystyn jo kohtalaisesti. Toinen askel on kehittää vaihtoehto; se on vielä työn alla ja tämän kirjoituksen tarkoitus. Kolmas askel on, uskoisin, olla hieman varovainen puhuessaan ihmisille ja miettiä, miten sen tekee. Se on myös työn alla. Neljäs vaihe on sitten tarkistaa em. tavalla, josko uusi kehitetty malli on oikeasti avulias. Samalla toivottavasti oppii jotain. Tämä prosessi on vielä hieman työn alla, kuten havaita saattaa.

Mutta takaisin aiheeseen. Piti kirjoitella jotain kommunikaatiosta. Minua kiinnostaa, miksi ihmisillä on tiettyjä mielipiteitä ja miten he niitä perustelevat. Ideaalitilanne olisi saada aikaan aitoa kommunikaatiota, jossa molemmat samalla oppisivat jotain toistensa ajattelusta ja tunteista ja kehittäisivät omiaan.

Oleellinen osa tavoitetta on oppia aidosti kuuntelemaan; minulla on paha tapa ajatella aina vähintään kahta asiaa kerrallaan ja silloin seurata heikosti keskustelua. Esimerkkejä huonoista ajattelutavoista: Oman kannan formulointi (eli muotoilu), vasta-argumenttien tai -esimerkkien keksiminen, mitähän tuo/joku muu ajattelee minusta. Väsymys ja nälkä sekä oletettavasti muu epämukavuus tuppaavat myös aiheuttamaan samaa ilmiötä.

Välillä haluan sanoa jotain ihmisille. Taidan pyrkiä seuraavaan: Ensin kerron tarinan (jossain keskustelukulttuureissa sanoisin, että narratiivin; ei mitään draaman kaaria tarvita), tarkistan kiinnostuksen, sitten kerron asian, tarkastan kiinnostuksen ja mukana pysymisen, josta sitten jatkan sopivalla tavalla.

Välillä haluan kuunnella. Vielä en osaa formuloida (eli kirjoittaa auki) hyvää strategiaa kuuntelemiselle; se on paljon hankalampaa. Asian tiivistämistä ja takaisin referointia on jossain suositeltu, mutta se saattaa houkuttaa vastauksen miettimiseen jo kuunnellessa. Pitää harjoitella enemmän ja kokeilla.

(Kirjoitusta inspiroi artikkeli College of mythic cartography-blogissa.)